Tänään poika tuli meille ja meillä oli oikein mukavaa. Leivoimme sämpylöitä ja ne olivat todella hyviä. Tein ruuaksi pitkää makaroonia ja italialaista kastiketta. Nukahdin sitten sohvalle yöllisen konsertin jälkeen jonka pää esiintyjinä olivat koiramme. Päätimme lähteä uimaan ja tapasin Jontun pitkästä aikaa. Juttelimme niitä  näitä pässin päitä ja kiskan hoitajakin liittyi juttuun. Lopulta tuli jani ta joku sellainen... Sitten piti ottaa Poika ja lähteä kävelemään kotiin. Onneksi Työnantaja tuli hakemaan Poikaa sopivasti ja saimme kyydin meille.

Tämän lähdön jälkeen aloin kirjoa (en tahdo kehua, mutta olen siinä hyvä) ja luin kirjaakin. Olo tuntuu nyt tyhjältä ja hylätytä kun hyvä ystäväni ei ole sanonut minulle tänään kuin lauseen mesessä ja sitten pelaa toisen kanssa vaikka tietää että minä en voi roikkua koneella yö myöhään. Niin epäreilua! Minä lohdutan ja olen muutenkin mukava ja silloin joskus kun kaipaan juttu kaveria (eilen yöllä tapahtui muitakin ei niin kovija asioita) niin hänellä ei ole minulle aikaa. En minä muitakaan tahdo huolestuttaa. Olen siis odottanut, odottanut ja odottanut, mutta eipä kannata odottaa ihmettä taivaalta. Ei sieltä kukaan niitä varmaan heittele saatikka ajattele mitään. Nyt itkettää vaikken tahtoisi sitä myöntää joten vetäydyn omaan nurkkaani mutisemaan.

-et koskaan tule näkemään kyyneleitä jotka vuodatan sinun takiasi.

Työt olivat tänään melkoisen hyvässä kunnossa. Poika oli ollut lintsillä ja kertoili siitä koko päivän. Nyt tiedän kaiken kyseisestä paikasta ja huomenna tiedän lisää. Minulla oli aamulla kamalan uninen olo ja haukottelin jatkuvasti, kauhukseni meidän olisi pitänyt tehdä paistettua kalaa! Hyi, yök en voi sietää kalaa ollenkaan! No minä puhuin sitten työnantajan ympäri ja lopulta teimme uuniperunoita, ihme kastiketta ja uunissa kypsynyttä kalaa.... Onneksi minun ei tarvinnut sitä naamaani tunkea. Olimme myös Kahvilassa ja poika söi SUKLAA LEIVOKSEN ja MUNKIN! Sokeria ihan liikaa sokeria minun harmikseni. Poika oli kuin mikäkin väkkärä sen jälkeen. Aloin myös ihmetellä sitä kielen käyttöä. Kiroilua kahdeksan vuotiaalta! Minä kauhistuin totaallisesti ja poika sai sellaisen saarnan ettei ehkä ihan heti minun kuulteni sano toista kertaa "no voi *ittu."

Kotiin oli sitten ihana päästä luin anna kirjan loppuun ja löhösin. Kävelin koiran kanssa viiden kilsan lenkin ja katsoin äidin kanssa TV:tä. Uusin myös kirjaston lainat ettei tule mitään ikäviä laskuja kotiin. Äiti kun ei niistä kovastikkaan innostu. Ai niin ja sain ihanalta naapuriltani viron tulijaisiksi vanilja hajuveden ja ihanan huulirasvan. Päivä siis parani loppua kohden ja huomenna laitan sen pojan viikarin vaivamaan leipätaikinaa. Minun pitää opettaa se kuulemma kyökkiin. Jee...

-Miksi minä?

Minä tyttö pääsinkin jo tänään töihin olo tilani on lähnnä tätä: -_- Ei jaksaisi vielä! Sitten pitää heti kouluunkin palata! Argh! Miksi pikku pojilla pitää olla niin paljon tehtävää? Eivätkö he selviä ilman viimeisiä pelejä? *haukotus* päiväni oli normaalia lyhyempi ja silti olen poikki.

Päivän ohjelmani oli seuraava: Nouse ylös kello 7.30, selviydy töihin. Anna pikku muksun roikkua hihassasi ja kinuta pelaamaan pokemon korteilla (häviän), aja kauppaan jarruttomalla liian isolla miesten pyörällä. Kaadu ojaan ja huomaa olevasi keskellä nauravia idiootteja. Mene kauppaan, selviä sieltä pois ja joudu armottomaan keittiö sotaan kun poika ei suostu tottelemaan. Syö, valmista poika linnan mäen reissuavarten, lähde kotiin ja ota nokoset. Tälläinen ohjelmani oli tänään.

Lisäksi huomasin että nukuin aivan liian vähän. Pitäisi kuulemma opettaa poika olemaan hetkittäin yksin. No kyllähän minä, mutta hankalaa se on... nyt minä odotan ystävän saapumista konelle. Saisin taas itseni hereille. 

-Miksi tarvitsee keksiä ikiliikkuja kun meillä on jo sellainen? Pienet pojat.

On ollut vilkasta joten ei ole tullut kirjoitettua paljoa. Äiti oli poissa kolme päivää ja huusholli oli minun kontollani. Ystäväni tuli takaisin joten siinä on ollut iloa ^^ Vaikka pikkuisen ketuttaakin pari asiaa, mutta en jaksa niihin nyt pureutua. Jos niitä alkaisin setviä ne paisuisivat.

Tällä hetkellä minua harmittaa hyvin paljon ihmisten hitaus. Minä olen odottanut kauan, ja sitten "En voi tehdä sitä, koska..." tai "ei ole aikaa, sulle ainakaan", kauniimmin sanottuna. En tiedä mitään ärsyttävämpää kuin kaartelu. Meille on annettu suu puhumiseen ja puhutaan sitten edes suoraan ja totta.

 Olen tehnyt ystävällinen Itachi Uchihasta kuvan. Toivon kovasti että hän osaisi arvostaa sitä. Tein sitä kaksi tuntia ja on sääli jos se kaikki vaiva heitetään hukkaan.

-Ei elämä ole koskaan reilua, ainakaan niille jotka sitä odottavat.

Minulla on nyt siis oma blogi, uskokaa vain hyvät ihmiset tämäkin ihme ^^. Tänään olemme olleet Daisyn kanssa trimmaajalla ja nyt se näyttää ihan rotalta! Muutos on ihmeellinen ja karvakin on sileämpi. On se trimmaaja taitava kun saa meidän nakista rotan.

Nyt odotan isukin saapumista ja mopo tunteja. (Minä sain mopon <3) Isä hankki uuden akun kun vanha oli huonohko ja sitten tämä tyttö menee kaatuilemaan. Lisäksi tehtävä listalla olisi mopon vahaaminen ja pesu. Eli minulla on hommia.