Tänään poika tuli meille ja meillä oli oikein mukavaa. Leivoimme sämpylöitä ja ne olivat todella hyviä. Tein ruuaksi pitkää makaroonia ja italialaista kastiketta. Nukahdin sitten sohvalle yöllisen konsertin jälkeen jonka pää esiintyjinä olivat koiramme. Päätimme lähteä uimaan ja tapasin Jontun pitkästä aikaa. Juttelimme niitä  näitä pässin päitä ja kiskan hoitajakin liittyi juttuun. Lopulta tuli jani ta joku sellainen... Sitten piti ottaa Poika ja lähteä kävelemään kotiin. Onneksi Työnantaja tuli hakemaan Poikaa sopivasti ja saimme kyydin meille.

Tämän lähdön jälkeen aloin kirjoa (en tahdo kehua, mutta olen siinä hyvä) ja luin kirjaakin. Olo tuntuu nyt tyhjältä ja hylätytä kun hyvä ystäväni ei ole sanonut minulle tänään kuin lauseen mesessä ja sitten pelaa toisen kanssa vaikka tietää että minä en voi roikkua koneella yö myöhään. Niin epäreilua! Minä lohdutan ja olen muutenkin mukava ja silloin joskus kun kaipaan juttu kaveria (eilen yöllä tapahtui muitakin ei niin kovija asioita) niin hänellä ei ole minulle aikaa. En minä muitakaan tahdo huolestuttaa. Olen siis odottanut, odottanut ja odottanut, mutta eipä kannata odottaa ihmettä taivaalta. Ei sieltä kukaan niitä varmaan heittele saatikka ajattele mitään. Nyt itkettää vaikken tahtoisi sitä myöntää joten vetäydyn omaan nurkkaani mutisemaan.

-et koskaan tule näkemään kyyneleitä jotka vuodatan sinun takiasi.